Tii etsii elämän tarkoitusta

3.

2007-10-28T13:46:00+02:00

En minä tätä blogia ole unohtanut. En vain ole saanut itsestäni irti mitään kirjoittamisen arvoista. Elämä junnaa edelleen paikoillaan. Yliopisto, kämppä, yliopisto, kämppä, viikonlopuksi vanhempien luo, sunnuntaina kämpille, maanantaina yliopistolle ja sama rundi alusta. Opiskelu on kyllä mukavaa, en minä sillä, mutta jonkin sortin elämäkin olisi siinä jossain sivussa ihan kiva.

Haalaribileet tuossa taannoin menivät täysin överiksi. Tiesin jo ensimmäistä siideriä juodessani, että mopo karkaa käsistä, ellen pysy kokis- ja vesilinjalla, mutta idioottina sitten jatkoin etyylialkoholijohdannaisten parissa. Prkl. Onneksi minulla oli sentään sen verran järkeä mukanani, etten lähtenyt Teekkarin mukaan yöksi Teekkarighettoon. Jälkikäteen olen melko ylpeä siitä, että osasin sanoa: "Ei", mutta taksitolpalla kyllä otti päähän ihan kiitettävästi.

Iso J. pysyttelee edelleen piilosalla. Kurkkasin sängyn alle, mutta ei ollut sielläkään, eikä edes kirjahyllyssä. Ison Kirjan sivuiltakaan en löytänyt lohtua, vaikka Uuno Kailas siihen suuntaan vihjaakin runossaan Riemulaulu.
    

Ja katso, eräänä päivänä, kun
    minun tuli niin vaikea olla,
    minä avasin vanhan raamatun.
    Minun oli niin vaikea olla.

    Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
    tarun, säilyvän ajasta aikaan.
    Oli tulta ne suuret kirjaimet,
    ne loistavat ajasta aikaan.

    Sillä pätsiin pantu palamaan
    oli kolme pyhää miestä.
    Ja he lauloivat riemulauluaan,
    ne kolme pyhää miestä.

    Tulen halki he kävivät, voittajat,
    ei kajonnut liekki heihin.
    He riemulaulua lauloivat,
    eikä liekki kajonnut heihin.

    Olin lukenut muutaman lauseen, kun
    minun tuli niin autuas olla.
    Minä suljin sen vanhan raamatun.
    Minun oli niin autuas olla.

(Uni ja Kuolema, 1931)
Nyt aion päivitellä virallisemman blogin (ts. blogin, jonka osoitteen annan kavereilleni unohtaen taktisesti mainita tästä yhtään mitään. Uskonnollinen angstaaminen ei ole coolia.) ja kipaisen hakemaan kaupasta namusia, jotta jaksan tehdä nuo tälle päivälle jääneet tehtävät. 

2.

2007-10-09T20:26:00+03:00

Allekirjoittaneen kaltaiselle sinkkunaiselle on aina yhtä kamala sairastua vauvakuumeeseen. Kun vauvakuumeeseen lisätään allekirjoittaneen blogiriippuvaisuus, voi melko hyvin arvata, mitä siitäkin sitten seuraa. (Ei ainakaan mitään hyvää.)

Viime perjantaina oli tarkoitus käydä syömässä Tyypin kanssa - toisinsanoen käydä treffeillä ensimmäistä kertaa vuoteen. Arvatkaapa, tulinko kipeäksi. (Svar ja.) Ehdotin uusintayritystä tälle perjantaille, mutta Tyypille ei käynyt. (Jotain menoa, en tiedä, mitä.) Nyt mietin, ehdottaisinko lauantaitreffejä vai noudattaisinko alkuperäistä suunnitelmaani ja suuntaisin sunnuntaita edeltävänä iltana helluntaiseurakunnan Wake Up -iltaan. Choices, choices...

Pitää katsella. Ja ehkä hankkia joskus se paljonpuhuttu elämä.

Ylihuomenna olisi haalaribileet - tai oikeastaan pubikierroksen tapainen. Haalareita minulla ei ole, mutta lippu kierrokselle yhtäkaikki. Sitä ennen minun pitäisi (taas kerran) määritellä suhtautumiseni alkoholiin.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Mistähän sitä voisi lähteä hakemaan Jumalaa? Hänenhän pitäisi olla kaikkialla, kaikkien kanssa. "Hei, Isi, missä oot? On ikävä."

1.

2007-10-07T22:48:00+03:00

Jostain täytyy aloittaa, vaikka sitten sen kaikkein itsestäänselvimmän mainitsemisesta ja itsensä esittelemisestä. Olen kaksikymmenvuotias naisenalku. Alkujani olen kotoisin rannikolta, nykyään asun sisämaassa. Opiskelen ensimmäistä vuotta kieliä yliopistossa. Pääaineenani on toinen kotimainen, sivuaineena pänttään englantia. Olen sinkku. Näiden kahdenkymmenen vuoden aikana minulla on ollut kaksi (2) poikaystävää ja muutama vähemmän vakava tapaus.

Asustelen melko kaukana keskustasta ikäiseni Kämppiksen kanssa. Käytännössä Kämppiksen Poikaystävä asuu myöskin kolmiossamme, eikä minulla oikeastaan ole mitään sitä vastaan. Kämppiksen Poikaystävä tekee ne hommat, joihin me humanistityttöset emme kykene (tai joita emme tahdo tehdä).

Olen ollut uskossa koko pienen ikäni - tavallaan. Viime keväänä kadotin uskoni jostain syystä enkä ole onnistunut löytämään sitä uudestaan kovasta yrityksestä huolimatta. Nyt olen epätoivossani ajautunut jo siihen pisteeseen, että mietin tosissani luterilaisesta kirkosta eroamista. Kristinusko on melkoisen varmasti Se Minun Juttuni, mutta toisaalta kristillisperäisissä kirkoissa (erit. MAP-kirkossa) on jotain kiehtovaa, samoin islamissa.

Tämän blogin tarkoituksena on yksinkertaisesti auttaa minua jäsentelemään ajatuksiani ja ehkä toimia osittain päiväkirjanakin. En lupaa kirjoittaa hyvin tai säännöllisesti. En lupaa olla (uskonto)poliittisesti korrekti tai kirjoittaa neutraalilla kielellä. En lupaa kirjoittaa hyvää suomea enkä mitenkään kovin koherentisti. En lupaa olla aikuinen, vaikka vuodet sitä edellyttäisivätkin. Lupaan kuitenkin olla rehellinen ja yrittää välittää mahdollisesti tänne eksyvälle lukijalle (uskaltaisinko käyttää jopa monikkoa? :D) mahdollisimman realistisen kuvan itsestäni, elämästäni ja siitä, mitä korvieni välissä tapahtuu.

Tii